mulle aina sanottii että sä oot siellä jossai

taivaanrannan takana

jossain äärettömässä

mutta miksen mä sitte löydä sua?

 

kerrotaan, että sä katsot pilven reunalta

vilkutat maailmalle

että sä suojelet meitä kaikelta pahalta

mutta miksi sitte kaikki paha aina löytää minut?

 

mä aina uskoin, me kaikki uskottiin

että sä rakastat meitä sellaisina kuin me ollaan,

omina itsenämme

mutta sitte mä tajusin että voitko rakastaa mua,

vaikka olenkin virheellinen?

Voitko rakastaa mua vaikken olekaan täydellinen?

 

Mä rukoilin aina, jokaikinen yö

Mä uskoin niin lujasti,

mutta jotenki mä aina tiesin että jos mä teen syntiä

sä et rakastakkaan enää mua etkä suojele kaikelta pahalta,

mä olin niin särkyvä, tuntui kuin voisin rikkoutua kosketuksesta

 

Mulle uskoteltiin, että sä et koskaan anna mun pudota pimeään

että sä valaiset mun polkua

ja viet elämän lähteille

mutta, missä sä oot nyt kun eniten sua tarvitsen?

Missä olet nyt kun olen hukassa, eikä minulla ole ketään keneen uskoa

Mä uskoin, että sä tartut mua kädestä ja vedät mut pimeydestä pois

mutta sä jätit kätes ojentamatta ja musta tuntuu yhä että olen siellä

Hukassa pimeydessä

Miksi sä et voi rakastaa mua tälläisenä, virheellisenä,

miksen mä näe kättäsi, en löydä polkuani,

miksi päässäni huutavat äänet käskevät minua tulemaan mukaansa?

Ja tyhjät kasvot,

etkö voisi nyt pelastaa mut täältä syvyydestä ja viedä

valoon, kultaisille taivaan porteille?