se sokeuttaa näköni

se pistää tunnottomaksi kieleni

koko kehoni

se sumentaa mieleni

en tajua vaaraa

ennen kuin on liian myöhäistä

 

rukoilen sen puolesta

valvon yöt

mietin aamut

anon polvillani

että saisin nähdä sen uudestaan

vaikka vain kerran

 

itken

huudan

nauran

raivoan

jos tuntuu siltä

teen kaikkeni

jos sitä ei vain viedä minulta

pois, pois

sitä en kestäisi

 

odotan miljoona vuotta

enkä edes tajua todellisuudn ja mielikuvituksen rajaa

oikeaa ja väärää

onko niitä edes olemassa

sumentaen kaiken mitä minulla oli

 

rakastan sitä niin paljon

liian paljon

roikun haavemaailmassa

vaikka tiedän

se ei ole todellisuutta

mutta

se on elämääni

en osaa päästää irti

 

antaisin kaikkeni

kuolisin sen puolesta

jos vain saisin sen mitä heillä on

tiedän ettei se ole mahdollista

sydämeni tuskan tietäen

se on osa minua

sieluani pistelee

en henkeä saa

revi se palasiksi

niin ehkä käteni toimisivat taas

ja voisin alkaa elää

oikeaa elämää, sitä todellista

rakastan sitä vain liikaa

niin paljon, ettei mahdollisuuksia ole

 

 

Twilight

New Moon

Eclipse

Breaking Dawn

<3